Opetus ja koulutus Kirjasto ja kulttuuri Harrastukset ja liikunta Päätöksenteko

Rautjärven kunnan hyvinvointijohtajaksi valittu Taina Paananen

Julkaistu 28.10.2025 Muokattu 28.10.2025

Rautjärven kunnanhallitus kokoontui 27.10.2025 valitsemaan hyvinvointijohtajaa. Hyvinvointijohtajan virkaan valittiin yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosionomi YAMK Taina Paananen, joka on toiminut Rautjärven kunnan hyvinvointijohtajan viransijaisena 9.6.2025 lähtien.

Rautjärven kunnanhallitus valitsi eilisessä kokouksessaan Taina Paanasen kunnan hyvinvointijohtajaksi. Päätös tehtiin haastatteluryhmän esityksen mukaisesti. Varasijalle valittiin Minna Piirainen.

Hyvinvointijohtajan virkaa haki yhteensä 44 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa, joista kolme osallistui psykologiseen soveltuvuusarviointiin. Valinnassa painotettiin viran edellyttämää johtamiskokemusta, kunnallishallinnon prosessien tuntemusta, yhteistyötaitoja sekä kykyä kehittää kunnan hyvinvointipalveluja yhdessä henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

"Taina Paanasella on vahva kokemus hyvinvoinnin kehittämisestä ja kunnallishallinnon prosesseista. On ilo jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan”, toteaa vt. kunnanjohtaja Maija Kääriäinen.

Taina Paananen jatkaa määrä-aikaisessa palvelussuhteessa vuoden loppuun ja hän aloittaa 1.1.2026 sopimuksen mukaan.

Rautjärven kunta onnittelee Tainaa valinnan johdosta!

Jaa sivu: