Opetus ja kasvatus
Hyvinvointitoimialueen perustehtävinä ovat kunnan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen, perus- ja lukio-opetuksen sekä kirjasto-, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelujen järjestäminen lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Hyvinvointipalveluilla edistetään kuntalaisten hyvinvointia ja tarjotaan mahdollisuuksia aktiiviseen sekä hyvinvoivaan elämään turvallisessa ja viihtyisässä elinympäristössä. Kuntalaisten osallistamista ja yhteisöllistä vastuuta pyritään lisäämään.
Opetuksen ja kasvatuksen tiedotteet
-
12.10.2026 Väyläviraston nuorille suunnatun kampanjan viesti koskee myös aikuisia: jätä rata rauhaanVäyläviraston kampanja muistuttaa erityisesti nuoria jättämään radan rauhaan. Sen sanoma koskee kuitenkin kaikenikäisiä: juna ei voi väistää raiteilla olevaa ihmistä. Rata-alueella luvattomasti liikkuva ottaa aina hengenvaarallisen riskin.
-
22.1.2026 KUTEITA - Julkisen taiteen luento ja työpajaMaksuton luento ja työpaja siitä kuinka kuntalaiset voivat itse toteuttaa esimerkiksi julkista taidetta, katutaidetta tai yhteisöllistä taidetta omassa elinympäristössään.
-
28.10.2025 Rautjärven kunnan hyvinvointijohtajaksi valittu Taina PaananenRautjärven kunnanhallitus kokoontui 27.10.2025 valitsemaan hyvinvointijohtajaa. Hyvinvointijohtajan virkaan valittiin yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosionomi YAMK Taina Paananen, joka on toiminut Rautjärven kunnan hyvinvointijohtajan viransijaisena 9.6.2025 lähtien.
-
26.9.2025 Rautjärven lukioon oikeustieteellisiin opintoihin valmentava linjaHyvinvointilautakunnan päätöksen mukaisesti Rautjärven lukiossa käynnistyy elokuussa 2026 oikeustieteellisiin opintoihin valmentava linja, joka tarjoaa opiskelijoille vahvan pohjan alan jatko-opintoihin ja valintakokeisiin valmistautumiseen.
-
4.2.2025 Varhaiskasvatuksen Instagram-tili otettu käyttöön!Löydät meidät nyt käyttäjänimellä rautjarven_varhaiskasvatus!
-
19.11.2024 Tiedote: Maakuntahallituksen kannanotto Etelä-Karjalassa järjestettävän koulutuksen puolestaMaakuntahallituksen kannanotto Etelä-Karjalan koulutuksen puolesta tuo esille merkittäviä huolia alueen toisen asteen ja korkeakoulutuksen tulevaisuudesta, erityisesti liittyen valtion rahoitusleikkauksiin sekä LAB-ammattikorkeakoulun kuvataidekoulutuksen mahdolliseen siirtoon Lahteen.
Rautjärven kunnan oppimisympäristö
Rautjärven kunnan lapsiperhepalvelujen näkökulmasta varhaiskasvatus, esiopetus, perusopetus ja lukio ovat olennaisen tärkeitä. Perusopetusta annetaan Simpeleen koulussa. Perusopetuksen oppilasmäärä on noin 200 oppilaan tasolla. Lukion opiskelijamäärä lukuvuonna 2024–2025 on 52. Näistä 19 opiskelijaa tulee Suomen ulkopuolelta. Lisäksi lukion opiskelijoissa on myös naapurikunnista tulleita.
Yhteensä perusopetuksessa ja lukiossa on yli 30 opettajaa, joista lähes kaikki perusopetuksen ja lukion yhteisiä. Lisäksi koulussa työskentelee koulunkäynninohjaajia oppilaiden tuen tarpeen mukaan, valmistavan opetuksen tarpeet huomioiden.
Wilma-ohjelmisto
Rautjärven kunnan varhaiskasvatusta sekä kodin ja koulun yhteydenpitoa hoidetaan Wilma-järjestelmän kautta.
Siirry Wilmaan