Tiedote: Lindtman otti vastaan Rajakuntien kärkitavoitteet

Julkaistu 6.11.2026 Muokattu 6.11.2026

Rajakunnat ry esittää, että Suomen itärajan kunnista muodostettaisiin erityistalousalue Norjan mallia mukaillen, muun muassa niin, että rajakuntiin töihin tulevat korkeakoulutetut saisivat osan opintolainastaan hyvitettyä.

Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka kuulivat ja ottivat vastaan Rajakunnat ry:n kärkitavoitteet Helsingissä. Rajakunnat ry esittää, että Suomen itärajan kunnista muodostettaisiin erityistalousalue Norjan mallia mukaillen, muun muassa niin, että rajakuntiin töihin tulevat korkeakoulutetut saisivat osan opintolainastaan hyvitettyä.

Rajakunnat ry:n kärkitavoitteet hallitusneuvotteluihin ovat itärajan sähkön siirtoverkon parantaminen investointien mahdollistamiseksi, asuntorakentamisen lainoituksen saatavuuden helpottaminen esimerkiksi 50 prosentin asuntolainatakauksen avulla sekä digitaalisen saavutettavuuden parantaminen muun muassa itärajan kaksikäyttöisen viranomaisverkon siviilikäyttöön varattua kaistaa hyödyntämällä ja Erillisverkkojen työn vahvistamisella itärajalla.

17. kesäkuuta rekisteröity 14 rajakunnan (Inari, Sodankylä, Salla, Kuusamo, Suomussalmi, Kuhmo, Lieksa, Tohmajärvi, Kitee, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Imatra ja Lappeenranta) yhteinen edunvalvoja Rajakunnat ry on tavannut lyhyessä ajassa niin sosialidemokraattien, kokoomuksen, keskustan kuin vihreidenkin puoluejohtoa sekä puoluevaltuustojen puheenjohtajia ja jäseniä. Tapaamiset jatkuvat eri puolueiden johtajien kanssa.

”…sekin on havaittu, että emme me mahdottomia pyydä”

Tapaamisten perusteella yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Matti Heikkilä kertoo, rajakuntien asia otetaan poikkeuksellisen vakavasti vastaan, eikä kukaan kiistä sitä, että itärajan ongelma vaikuttaa juuri muiden kuntien edessä seisoviin rajakuntiin eniten.

– Eri puolueiden johto tunnistaa hyvin, että erillistuen tarve on juuri rajakunnissa ja sekin on havaittu, että emme me mahdottomia pyydä, kertoo Heikkilä.

Rajakunnat ry esittää, että rajakuntien tukemista ei rakennettaisi muun aluepoliittisen sekaan kilpailemaan muusta tärkeästä rahoituksesta vaan rajakunnille varattaisiin ja myös hankittaisiin Euroopan itärajan erillisrahoitus. Näin välittömän itärajan tukeminen huomioitaisiin myös kansallisessa kumppanuussuunnitelman laadinnassa ja EU:n monivuotista rahoituskehystä rakennettaessa.

– Asuttu raja on turvallinen raja, Heikkilä muistuttaa.

Rajakunnat ry:n valtuusto luovutti Rajakuntien kärkitavoitteet sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajalle ja sdp:n puoluevaltuuston puheenjohtajalle (kuvassa: Rajakunnat ry:n toiminnanjohtaja Jani Väisänen, Rajakunnat ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Johanna Väyrynen, sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman, Rajakunnat ry:n hallituksen puheenjohtaja Matti Heikkilä, Rajakunnat ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Mikko Löppönen ja sdp:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka)

Lisätietoja:

Matti Heikkilä, Rajakunnat ry, hallituksen puheenjohtaja, matti.heikkila@kuusamo.fi, p. 040 0280 421

Jani Väisänen, Rajakunnat ry, toiminnanjohtaja, jani.vaisanen@naturpolis.fi, p. 040 726 9422




Jaa sivu: