Valtuustoaloite
Valtuustoryhmällä sekä yksittäisellä kunnanvaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita, jotka koskevat kunnan hallintoa ja toimintaa. Aloitteet toimitetaan valtuuston puheenjohtajalle. Kunnanvaltuutetulla on lisäksi erityinen oikeus tehdä esityksiä joko omasta aloitteestaan tai kuntalaisten puolesta. Tällaiset esitykset on otettava virallisesti käsiteltäviksi. Valtuuston kokouksessa aloite esitetään ja jätetään kirjallisessa muodossa.
Aloitteet 2026
Valtuustoaloite: Valtuutettujen tiedonsaannin parantaminen
-
18.6.2026: Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite: Valtuutettujen tiedonsaannin parantaminen
Rautjärven Kokoomuksen valtuustoryhmän edustaja Jenni Rautio jätti valtuustoaloitteen, että kunnassa parannetaan valtuutetun tiedonsaantia vastaamaan kuntalain ja hallintosäännön edellyttää tasoa sekä turvaamaan valtuuteuiolle oikeus saada tehtävänsä hoitamiseksi tarpeelliset tiedot 8.6.2026 alkaen.
Kv 8.6.2026 § 25
Valtuustoaloite: Vauvasetelin käyttöönotto Rautjärvellä
-
120.4.2026: SDP:n valtuustoryhmän aloite: Vauvasetelin käyttöönotto Rautjärvellä
Rautjärven SDP valtuustoryhmän edustaja Matias Paajanen jätti valtuustoaloitteen neljä (4) kappaletta 50 euron vauvaseteliä per syntynyt lapsi,
yhteisarvoltaan 200 euroa perhettä kohden.
Kv 20.4.2026 § 10
Valtuustoaloite: Valtuustoaloitteiden käsittelytavan korjaaminen 20.4.2026 alkaen
-
120.4.2026: Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite: kunnassa korjataan valtuustoaloitteiden käsittelytapa vastaamaan kuntalain ja hallintosäännön vaatimuksia sekä palautetaan valtuustolle kuuluva toimivalta aloitteiden käsittelyn lopulliseksi arvioijaksi 20.4.2026 alkaen.
Rautjärven Kokoomuksen valtuustoryhmän edustaja Jenni Rautio jätti valtuustoaloitteen, että Rautjärven kunta ottaa käyttöön yhtenäisen menettelyn valtuustoaloitteiden käsittelytavan menettelyssä.
Kv 20.4.2026 § 10
Valtuustoaloite: Puutarhajätteiden ja risujen sijoituspaikan ohjeistuksen järjestäminen
-
120.4.2026: Pro Rautjärvi valtuustoryhmän aloite: Puutarhajätteiden ja risujen sijoituspaikan ja ohjeistuksen järjestäminen
Pro Rautjärven valtuustoryhmän edustaja Mikko Tolvanen jätti valtuustoaloitteen, että Rautjärven kunta palvelisi taajama-asukkaitaan järjestämällä keskitetyt paikat molempiin keskustaajamiin (Asemanseudulle ja Simpeleelle) Änkilän hyödyksi aseman lisäksi. Ja myös, että Rautjärvellä laaditaan vieraslajiohjelma, joka auttaa kohdentamaan vieraslajien kartoitus- ja torjuntatyötä luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta mahdollisimman tehokkaasti.
Kv 20.4.2026 § 10 -
217.6.2026: Elinympäristölautakunnan päätös
Elinympäristölautakunta päätti, että kunta ei järjestä keskitettyjä paikkoja puutarhajätteen vastaanottoon asian valmistelussa esitettyjen perusteiden mukaisesti. Kunta pyrkii yhdessä Etelä-Karjalan jätehuollon kanssa kehittämään puutarhajätteen valvottua vastaanottoa siten, että se olisi aiempaa paremmin kuntalaisten saatavilla.
Lisäksi lautakunta päätti, että kunnan oman vieraslajiohjelman laatimisen tarve harkitaan, kun maakunnallinen ohjelma valmistuu Vieraslajit Veks!- hankkeen yhteydessä. Hankkeessa pilotoituja käytäntöjä voidaan soveltaa vieraslajien torjuntaa Rautjärven kunnassa.
Lautakunnan päätös välitetään tiedoksi aloitteen tekijälle.Eymplk 17.6.2026 § 67
Valtuustoaloite: Valtuuston kokousten tallenteet julkaistaan kunnan verkkosivuilla 23.3.2026 alkaen
-
123.3.2026: Kokoomuksen ja PRO Rautjärven valtuustoryhmät esittävät, että Rautjärven kunta ottaa käyttöön yhtenäisen käytännön valtuuston kokousten videotallenteiden julkaisemisesta
Kokoomuksen valtuustoryhmän edustaja Jenni Rautio ja PRO Rautjärven valtuustoryhmän edustaja Mikko Tolvanen esittävät, että Rautjärven kunnanvaltuuston kokousten ja muiden julkisten toimielinten kokousten (mukaan lukien kyselytunnit) striimaukset tallennetaan ja julkaistaan kunnan verkkosivuilla ilman aiheetonta viivytystä kokouksen jälkeen alkuperäisenä ja keskeytymättömänä kokonaisuutena kokouksen kulusta. Ja että tallenteet pidetään julkisesti saatavilla vähintään kohtuullisen määräajan niiden julkaisemisesta.
Kv 23.03.2026 § 5
Aloitteet 2025
Valtuustoaloite toimintamalli seutukunnallisen yhteistyön arvioimiseksi virkojen ja toimien täytön yhteydessä
-
115.12.2025: Kokoomuksen toimintamalli seutukunnallisen yhteistyön arvioimiseksi virkojen ja toimien täytön yhteydessä
Kokoomuksen valtuustoryhmän edustaja Jenni Rautio jätti valtuustoaloitteen "Toimintamalli seutukunnallisen yhteistyön arvioimiseksi virkojen ja toimien täytön yhteydessä".
Kv 15.12.2025 § 89 -
226.1.2026: Kunnanhallituksen päätös
Kunnanhallitus merkitsee valtuustoaloitteen tiedoksi, toteaa sen tavoitteen kannatettavaksi ja samalla toteaa, että toimintamallin käyttöönotto edellyttää maakunnallista koordinaatiota ja yhteistä valmistelua kuntien kesken, eikä Rautjärven kunta voi yksin viedä asiaa eteenpäin sitovana mallina.
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto toteaa valtuustoaloitteen tässä vaiheessa loppuun käsitellyksi.
Kh 26.01.2026 § 12 -
38.6.2026: Kunnanvaltuuston päätös
Sosiaalidemokraattien valtuutettu Josefina Nissilä ja keskustan valtuutettu Taina Lonka esittivät Nuorten vaikuttajaryhmän aloitetta 16.4.2024 nuorten kuntosalimaksuihin avustusta palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, esitystä kannattivat kaikki valtuutetut yksimielisesti.
Kokoomuksen valtuutettu Jenni Rautio esitti aloitteiden palauttamista uudelleen valmisteltavaksi:
- Aamupuuron tarjoaminen kaikille oppivelvollisuusikäisille Rautjärvellä
- Toimintamallin käyttöönotto seutukunnallisen yhteistyön arvioimiseksi virkojen ja toimien täytön yhteydessä
- Valtuustoryhmien osallisuutta vahvistettava Rautjärvellä 15.12.2025
Asiasta suoritettiin äänestys, kunnanhallituksen esitystä kannattavat äänestivät JAA, Jenni Raution esitystä kannattavat äänestivät EI. Äänestys suoritettiin nimenhuutona ja äänestyksestä laadittiin äänestyspöytäkirja. JAA-ääniä annettiin 15, EI-ääniä 2.
Kunnanvaltuusto päätti äänestyksen perusteella, ettei Jenni Raution ehdottamia aloitteita palauteta uudelleen valmisteltavaksi.
Päätös: Nuorten vaikuttajaryhmän aloite 16.4.2024 nuorten kuntosalimaksuihin avustusta päätettiin yksimielisesti palauttaa uudelleen valmisteltavaksi, muut aloitteet merkittiin tiedoksi.
Kv 8.6.2026 § 18
Valtuustoaloite valtuustoryhmien osallisuutta vahvistettava Rautjärvellä 15.12.2025 alkaen
-
115.12.2025: Valtuustoaloite valtuustoryhmien osallisuutta vahvistettava Rautjärvellä 20251215 alkaen
Kokoomuksen ja PRO Rautjärven valtuustoryhmät esittävät valtuustoaloitteen, jossa "valtuustoryhmien osallisuutta vahvistetaan Rautjärvellä 15.12.2025 alkaen".
Kv 15.12.2025 § 89
-
213.4.2026: Kunnanhallituksen päätös
Kunnanhallitus ei hyväksy valtuustoaloitetta. Sen sijaan kunnanhallitus päätti ottaa käyttöön kunnanvaltuuston infotilaisuudet 20.4.2026 alkaen. Toimivuutta ja vaikutuksia arvioidaan 12 kuukauden kuluttua käyttöönotosta. Ryhmäpuheenjohtajilla on jo oikeus kokoontua tarpeen mukaan. Ryhmäpuheenjohtajien kokoontuminen on poliittista toimintaa, jota ei ohjata hallintosäännöllä.
Kh 13.04.2026 § 47
-
38.6.2026: Kunnanvaltuuston päätös
Sosiaalidemokraattien valtuutettu Josefina Nissilä ja keskustan valtuutettu Taina Lonka esittivät Nuorten vaikuttajaryhmän aloitetta 16.4.2024 nuorten kuntosalimaksuihin avustusta palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, esitystä kannattivat kaikki valtuutetut yksimielisesti.
Kokoomuksen valtuutettu Jenni Rautio esitti aloitteiden palauttamista uudelleen valmisteltavaksi:
- Aamupuuron tarjoaminen kaikille oppivelvollisuusikäisille Rautjärvellä
- Toimintamallin käyttöönotto seutukunnallisen yhteistyön arvioimiseksi virkojen ja toimien täytön yhteydessä
- Valtuustoryhmien osallisuutta vahvistettava Rautjärvellä 15.12.2025
Asiasta suoritettiin äänestys, kunnanhallituksen esitystä kannattavat äänestivät JAA, Jenni Raution esitystä kannattavat äänestivät EI. Äänestys suoritettiin nimenhuutona ja äänestyksestä laadittiin äänestyspöytäkirja. JAA-ääniä annettiin 15, EI-ääniä 2.
Kunnanvaltuusto päätti äänestyksen perusteella, ettei Jenni Raution ehdottamia aloitteita palauteta uudelleen valmisteltavaksi.
Päätös: Nuorten vaikuttajaryhmän aloite 16.4.2024 nuorten kuntosalimaksuihin avustusta päätettiin yksimielisesti palauttaa uudelleen valmisteltavaksi, muut aloitteet merkittiin tiedoksi.
Kv 8.6.2026 § 18
Valtuustoaloite aamupuuron tarjoamisesta kaikille oppivelvollisuusikäisille Rautjärvellä
-
117.11.2025: Kokoomuksen valtuustoaloite aamupuuron tarjoamisesta kaikille oppivelvollisuusikäisile Rautjärvellä
Kokoomuksen valtuustoryhmän edustaja Jenni Rautio jätti valtuustoaloitteen "Aamupuuron tarjoamisesta kaikille oppivelvollisuusikäisille Rautjärvellä".
Kv 17.11.2025 § 82 -
228.1.2026: Elinympäristölautakunnan päätös
Elinympäristölautakunta päätti, että maksutonta aamupuuroa ei tarjota kaikille oppivelvollisuusikäisille.
Aamupuuroa tarjotaan entiseen tapaan 5.-9. luokan oppilaille.
Eymplk 28.01.2026
-
39.2.2026: Kunnanvaltuuston kokous
Kunnanhallitus merkitsi pöytäkirjan tiedoksi ja totesi, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Kh 09.02.2026 § 21
-
48.6.2026: Kunnanvaltuusto
Sosiaalidemokraattien valtuutettu Josefina Nissilä ja keskustan valtuutettu Taina Lonka esittivät Nuorten vaikuttajaryhmän aloitetta 16.4.2024 nuorten kuntosalimaksuihin avustusta palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, esitystä kannattivat kaikki valtuutetut yksimielisesti.
Kokoomuksen valtuutettu Jenni Rautio esitti aloitteiden palauttamista uudelleen valmisteltavaksi:
- Aamupuuron tarjoaminen kaikille oppivelvollisuusikäisille Rautjärvellä
- Toimintamallin käyttöönotto seutukunnallisen yhteistyön arvioimiseksi virkojen ja toimien täytön yhteydessä
- Valtuustoryhmien osallisuutta vahvistettava Rautjärvellä 15.12.2025
Asiasta suoritettiin äänestys, kunnanhallituksen esitystä kannattavat äänestivät JAA, Jenni Raution esitystä kannattavat äänestivät EI. Äänestys suoritettiin nimenhuutona ja äänestyksestä laadittiin äänestyspöytäkirja. JAA-ääniä annettiin 15, EI-ääniä 2.
Kunnanvaltuusto päätti äänestyksen perusteella, ettei Jenni Raution ehdottamia aloitteita palauteta uudelleen valmisteltavaksi.
Päätös: Nuorten vaikuttajaryhmän aloite 16.4.2024 nuorten kuntosalimaksuihin avustusta päätettiin yksimielisesti palauttaa uudelleen valmisteltavaksi, muut aloitteet merkittiin tiedoksi.
Kv 8.6.2026 § 18
Valtuustoaloite Simpeleen varhaiskasvatusyksikön yhtenäistämisen selvityksen ja valmistelun käynnistämiksi
-
117.11.2025: Kokoomuksen valtuustoaloite Simpeleen varhaiskasvatusyksikön yhtenäistämisen selvityksen ja valmistelun käynnistämiseksi
Kokoomuksen valtuustoryhmän edustaja Jenni Rautio jätti valtuustoaloitteen "Simpeleen varhaiskasvatusyksikön yhtenäistämisen selvityksen ja valmistelun käynnistämiseksi".
Kv 17.11.2025 § 82 -
2Kesä 2025
Prosessi on jo käynnistetty.
Valtuustoaloite maksuttomasta iltapäivätoiminnasta
-
113.10.2025: Kokoomuksen valtuustoaloite maksuttomasta iltapäivätoiminnasta Rautjärvellä
Kokoomuksen valtuustoryhmän edustaja Jenni Rautio jätti valtuustoaloitteen "Aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään Rautjärvellä maksuttomana vuoden 2026 alusta alkaen".
Kv 13.10.2025 § 73 -
226.5.2026: Hyvinvointilautakunnan päätös
Hyvinvointilautakunta päätti, että aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut pidetään ennallaan ja toteaa osaltaan aloitteen loppuun käsitellyksi. Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanvaltuusto päättää todeta aloitteen loppuun käsitellyksi.
Hyvlk 26.5.2026 § 37 -
31.6.2026: Kunnanvaltuuston kokous
Kunnanhallitus merkitsi pöytäkirjan tiedoksi ja totesi, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Kh 1.6.2026 § 103
Valtuustoaloite kuntoportaista Asemanseudulle
-
113.10.2025: Pro Rautjärven valtuustoaloite kuntoportaista Asemanseudulle
Pro Rautjärvi-valtuustoryhmän Mikko Tolvanen jätti valtuustoaloitteen ”Kuntoportaat asemanseudulle”.
Kv 13.10.2025 § 73 -
219.11.2025: Elinympäristölautakunnan kokous
Elinympäristölautakunta päätti, että kuntoportaiden rakentamista edistetään selvittämällä rakentamiseen soveltuvia alueita, joille kuntoportaat on mahdollista perustaa kohtuullisin kustannuksin. Livistinmäen osalta pyydetään lausunto ELY-keskukselta. Mikäli soveltuva alue löytyy, selvitetään rakentamisen avustusmahdollisuudet.
Eympltk 19.11.2025 § 108
Valtuustoaloite yksityistieavustuksista
-
126.5.2025: Keskustan valtuustoaloite yksityistieavustuksista
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Teemu Europaeus esittää, että kunta korottaa yksityistieavustuksia 5000 eurolla vuodelle 2026.
-
225.6.2025: Elinympäristölautakunnan päätös
Elinympäristölautakunta päätti, että vuodelle 2026 yksityistieavustusten määrärahaan esitetään 5000 korotus em. perustein. Lopullisen päätöksen määrärahan korottamisesta tekee kunnanvaltuusto talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Aloitteen käsittelystä välitetään tieto aloitteen tekijälle.
Eymplk 25.06.2025 § 65
-
311.8.2025: Kunnanhallituksen kokous
Kunnanhallitus merkitsi pöytäkirjan tiedoksi ja totesi, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Kh 11.8.2025 § 188
-
48.6.2026 Kunnanvaltuuston päätös
Kunnanvaltuusto merkitsi tiedokseen valtuustoaloitteet vuodelta 2025 sekä totesi seuraavat valtuustoaloitteet loppuun käsitellyksi:
- Kunnan osallistuminen evakkojen liputuspäivinä 20. huhtikuuta vuosittain, Perussuomalaisten valtuustoryhmä 16.12.2024
- Järjestöavustusten korottaminen vuonna 2026, Keskustan valtuustoryhmä 26.5.2025
- Kestopäällystyksen määrärahojen korottaminen vuodelle 2026, Keskustan valtuustoryhmä 26.5.2025
- Yksityistieavustusten korottaminen vuodelle 2026, Keskustan valtuustoryhmä 26.5.2025
- Aamupuuron tarjoaminen kaikille oppivelvollisuusikäisille Rautjärvellä, Kokoomuksen valtuustoryhmä 17.11.2025
- Toimintamallin käyttöönotto seutukunnallisen yhteistyön arvioimiseksi virkojen ja toimien täytön yhteydessä, Kokoomuksen valtuustoryhmä 15.12.2025
- Valtuustoryhmien osallisuutta vahvistettava Rautjärvellä 15.12.2025 alkaen, Kokoomuksen ja Pro Rautjärven valtuustoryhmät 15.12.2025
Kv 8.6.2026 § 18
Valtuustoaloite kestopäällystyksen määrärahojen korottamisesta
-
126.5.2025: Keskustan valtuustoaloite kestopäällystyksen määrärahojen korottamisesta
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Teemu Europaeus esittää, että kunta korottaa vuoden 2026 kestopäällystyksen määrärahoja 10.000 eurolla.
-
225.6.2025: Elinympäristölautakunnan kokous
Elinympäristölautakunta päätti, että vuodelle 2026 kestopäällystyksen määrärahaan esitetään 10.000 korotus em. perustein. Lopullisen päätöksen määrärahan korottamisesta tekee kunnanvaltuusto talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Aloitteen käsittelystä välitetään tieto aloitteen tekijälle.
Eymplk 25.06.2025 § 65
-
311.8.2025: Kunnanhallituksen kokous
Kunnanhallitus merkitsi pöytäkirjan tiedoksi ja totesi, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Kh 11.8.2025 § 188
-
48.6.2026 Kunnanvaltuuston päätös
Kunnanvaltuusto merkitsi tiedokseen valtuustoaloitteet vuodelta 2025 sekä totesi seuraavat valtuustoaloitteet loppuun käsitellyksi:
- Kunnan osallistuminen evakkojen liputuspäivinä 20. huhtikuuta vuosittain, Perussuomalaisten valtuustoryhmä 16.12.2024
- Järjestöavustusten korottaminen vuonna 2026, Keskustan valtuustoryhmä 26.5.2025
- Kestopäällystyksen määrärahojen korottaminen vuodelle 2026, Keskustan valtuustoryhmä 26.5.2025
- Yksityistieavustusten korottaminen vuodelle 2026, Keskustan valtuustoryhmä 26.5.2025
- Aamupuuron tarjoaminen kaikille oppivelvollisuusikäisille Rautjärvellä, Kokoomuksen valtuustoryhmä 17.11.2025
- Toimintamallin käyttöönotto seutukunnallisen yhteistyön arvioimiseksi virkojen ja toimien täytön yhteydessä, Kokoomuksen valtuustoryhmä 15.12.2025
- Valtuustoryhmien osallisuutta vahvistettava Rautjärvellä 15.12.2025 alkaen, Kokoomuksen ja Pro Rautjärven valtuustoryhmät 15.12.2025
Kv 8.6.2026 § 18
Valtuustoaloite järjestöavustuksista
-
126.5.2025: Keskustan valtuustoaloite järjestöavustuksista
Keskustan valtuustoryhmä ehdottaa, että järjestöavustuksia korotetaan 5000 eurolla vuodelle 2026.
-
220.1.2026: Hyvinvointilautakunnan päätös
Hyvinvointilautakunta hyväksyi 5000 euron lisäyksen järjestöavustusten rahoitukseen vuodelle 2026.
Hyvlk 20.01.2026 § 8
-
326.1.2026: Kunnanhallituksen kokous
Kunnanhallitus merkitsi pöytäkirjan tiedoksi ja totesi, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Kh 26.1.2026 § 13
-
48.6.2026: Kunnanvaltuuston päätös
Kunnanvaltuusto merkitsi tiedokseen valtuustoaloitteet vuodelta 2025 sekä totesi seuraavat valtuustoaloitteet loppuun käsitellyksi:
- Kunnan osallistuminen evakkojen liputuspäivinä 20. huhtikuuta vuosittain, Perussuomalaisten valtuustoryhmä 16.12.2024
- Järjestöavustusten korottaminen vuonna 2026, Keskustan valtuustoryhmä 26.5.2025
- Kestopäällystyksen määrärahojen korottaminen vuodelle 2026, Keskustan valtuustoryhmä 26.5.2025
- Yksityistieavustusten korottaminen vuodelle 2026, Keskustan valtuustoryhmä 26.5.2025
- Aamupuuron tarjoaminen kaikille oppivelvollisuusikäisille Rautjärvellä, Kokoomuksen valtuustoryhmä 17.11.2025
- Toimintamallin käyttöönotto seutukunnallisen yhteistyön arvioimiseksi virkojen ja toimien täytön yhteydessä, Kokoomuksen valtuustoryhmä 15.12.2025
- Valtuustoryhmien osallisuutta vahvistettava Rautjärvellä 15.12.2025 alkaen, Kokoomuksen ja Pro Rautjärven valtuustoryhmät 15.12.2025
Kv 8.6.2026 § 18
Kunnan liputukset ja vastaukset valtuustoaloitteisiin
-
127.5.2024: Kristillisdemokraattien valtuustoaloite romanien kansallispäivän liputuksesta
Rautjärven Kristillisdemokraattien edustajan Harri Lunkan valtuustoaloite: Rautjärven kunta liputtaa romanien lipulla romanien kansallispäivänä 8.4.
-
216.12.2024: Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite evakkojen liputuspäivästä 20.4.2025 alkaen
Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että Rautjärven kunta osallistuu liputtamalla evakkojen liputuspäivänä 20.4.
-
313.1.2025: Kunnanhallituksen päätös
Sisäministeriön suositellut liputuspäivät ovat vuonna 2025
- 3.2. Alvar ja Aino Aallon sekä suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun päivä
- 6.2. Saamelaisten kansallispäivä
- 8.4. Romanien kansallispäivä
- 9.8. Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivä
Karjalan liitto ry on päättänyt käynnistää evakkojen kunnioittamiseen tarkoitetun liputuspäivän 20.4.2025, jonka ottamisesta suositeltujen liputuspäivien joukkoon ei sisäministeriö ole tehnyt päätöstä.
Kunnanhallitus päätti, että kunnantalolla liputetaan Suomen lipulla sisäministeriön suosittelemina liputuspäivinä ja evakkojen liputuspäivänä sekä sateenkaarilipulla Pride-viikolla. Muutoin kunnan liputuksessa keskitytään virallisiin ja vakiintuneisiin liputuspäiviin.
Kh 13.01.2025 § 8